Padelisti Tutuksi

Padelisti Tutuksi – Mika Virmalainen

Tervetuloa Padelnet Blogin Padelisti Tutuksi -sarjan pariin. Tämän blogisarjan tarkoituksena on edistää ja tukea padelin kasvua sekä luoda entistä avoimempaa kulttuuria suomalaiseen padelyhteisöön. Tarkoituksenamme on, että lajissa mukana olevat henkilöt ja persoonat tulisivat suuremman yleisön tietouteen ja että he voivat omilla kokemuksillaan edistää ja innostaa muita padelisteja oppimaan lajista enemmän. 

Padelnetin historian ensimmäisen Padelisti Tutuksi -sarjan esittelyvuoron saa Padelliiton Kumppanuuspäällikkö Mika Virmalainen. Virmalainen on Seinäjoella Etelä-Pohjanmaalla asuva 48-vuotias yrittäjä, jonka harrastuksiin kuuluvat padel, tennis, kuntosali sekä ulkoilu. Virmalainen on myös yksi Seinäjokisen Padel Lakeuden perustajäsenistä. Suomen Padelliiton padelohjaajakoulutuksen suorittaneena, hän myös valmentaa vapaa-ajallaan eritasoisia pelaajia. Omia padeltaitojaan hän pyrkii parantamaan pelaamalla 2-3 kertaa viikossa. Otimme Mika Virmalaisen haastatteluun ja selvitimme hieman tarkemmin, mikä on saanut hänet kiinnostumaan aikoinaan padelista sekä tekemään lajista hänelle itselleen oikean päivätyön.

Milloin olet aloittanut padelin ja mikä sai sinut innostumaan lajista?

“Ensipuraisun Padeliin sain kesällä 2019. Omaan kilpatennistaustan ja uusi mielenkiintoinen laji vei mennessään heti sitä kokeiltuani. Laji oli helppo omaksua osittain myös tennistaustanikin ansiosta.”

“Olen viime vuodet kärsinyt paljon loukkaantumisista ja huomasin, että padel on vähän rennompi eikä ihan niin fyysisesti vaativa kuin tennis. Iso merkitys oli myös sillä, että Seinäjoelle oli rakentunut heti alusta alkaen huippuolosuhteet ja täältä löytyykin mm. Suomen ensimmäinen pelkästään padelia varten suunniteltu ja Padel Or Dien Oy:n toimesta rakennettu padelhalli, joka valmistui alkuvuodesta 2020.”


Kenen kanssa haluaisit päästä pelaamaan parina?

“Ulkomailta ehdottomasti Ale Galan ja kotimaisista olisi kiva päästä pelaamaan Knuutin Veeran kanssa 😊”

Mitä kuuluu rooliisi Padelliitossa entä mikä on liiton rooli lajin kehittymisessä?

“Olen toiminut viime vuoden syyskuusta lähtien Padelliiton Kumppanuuspäällikkönä ja päätehtäväni on vastata yhteistyökuvioista, kumppanuuksista ja tapahtumien kehittämisestä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden kanssa.”

“Padelliiton rooli on edistää, valvoa ja ohjata maamme padelurheilua ja sen kehitystä sekä toimia jäsentensä aatteellisena järjestönä ja yhdyssiteenä.”

Miten olet päätynyt kyseiseen rooliin? Lyhyt yhteenveto urastasi.

“Minulla on yli 25 vuoden kokemus yrityselämästä digitaalisen mediamyynnin, tapahtumapalveluiden ja myyntikoulutuksen puolelta. Olen jo pidemmän aikaa halunnut olla mukana urheiluun liittyvässä myyntityössä ja kun asiasta keskustelimme viime kesänä liiton puheenjohtajan Janne Jukaraisen kanssa, totesimme, että tilanne voisi olla otollinen kumppanuuspäällikön palkkaamiselle liittoon. Viimeiset viisi kuukautta onkin ollut ihan mielettömän hienoa aikaa. Vastaanotto yrityksissä on ollut todella hyvää ja näinkin lyhyessä ajassa olemme saaneet liiton toimintaan mukaan upeita yrityskumppaneita, joiden kanssa yhdessä rakennamme padelista koko maan suosituinta palloilulajia.”

Millaisena näet padelin tilan Suomessa juuri nyt?

“Elämme juuri nyt valtavassa padelbuumissa ja kasvu on ollut suorastaan räjähdysmäistä hyvinkin pienessä ajassa. Kenttiä pystytetään huimalla tahdilla ja tuntuu, että kaikki puhuvat lajista. Pitää silti muistaa, että olemme vasta kehityskaaren alussa. Ruotsissa tilanne on paisunut vajaassa kolmessa vuodessa siihen, että harrastajia on jo yli 500 000 ja kenttiäkin lähes 2000 kappaletta. Uskon vahvasti, että tulemme lujaa perässä vaikkakin muutaman vuoden jäljessä. Padelin tyyliselle lajille on tällä hetkellä tilausta. Padel lajina on suhteellisen uusi Suomessa, joten pääsemme luomaan täysin omat toimintatapamme seura- ja liittotasolla. Seurojen määrä kasvaa huimalla vauhdilla ja mikä parasta niitä tulee ympäri maan. Myös harrastajamäärät ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viime vuosina ollen tällä hetkellä yli 30 000. Toisin sanoen elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja ja olen todella onnellinen, että pääsen sitä henkilökohtaisesti kokemaan näköalapaikalta.”

Entä tulevaisuudessa?

“Kyse on maailman nopeimmin leviävästä urheilulajista ja vaikka ajat ovat olleet viime aikoina vaikeat, padel on ollut selkeästi voittaja monellakin mittarilla. Samoihin hienoihin kasvulukuihin ovat päässeet ainoastaan tennis ja golf. Kyse ei siis ole pelkästään nousevasta trendilajista vaan varteenotettavasta lajista, jolla tulee oman arvioni mukaan olemaan hyvinkin pian jopa olympia-status. Padel on siis tullut jäädäkseen maailman ja Suomen urheilukartalle.”

Terveisesi suomalaiselle Padelyhteisölle!

“Harrastakaa, nauttikaa ja viekää tämän upean lajin ilosanomaa eteenpäin. Nähdään kentillä! 😊”